Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Matkija on vain hiukan myöhästynyt edelläkävijä

Lapsuuteni ympäristö oli maalaiskylä Könkäällä, jossa elettiin lähes luontaistaloudessa. Ympäristö tekemiseen oli luova ja kannustava. Kuusitoistavuotiaana lähdin ovet paukkuen ja sanoin äidille linja-autopysäkillä:  ”Muista että niin makaan kuin petaakin ja teidän rahojanne en tarvitse!” ”Kyllä maailma opettaa !”oli vastaus. Näillä opeilla on menty.
Yritystoimintani alkoi porogrillistä, lomakylästä ja sittemmin hotellista. Ostin lomakylän ilman yön vanhaa satasta, lupauksena pankille oli vain tahto ja usko omaan ammattitaitoon. Itse elin lapsilisillä seuraavat 6 vuotta. Tänään meillä on Levillä 14 ravintolaa, yhteensä 4500 ravintolapaikkaa, ja 450 petipaikkaa hotelleissa, hyvinvointiosasto,  LeviFysio, Day Spa Shopporo, ja ohjelmapalvelukeskus Taivaanvalkeat ja Tonttula. Lisäksi Kemissä hotelli ja viisi ravintolaa.

Kyseenalaistaminen on tärkeää
Kyseenlaistamisen ajatuksen sain jo lapsuudenkodistani, kun turkulainen isoisä opetti meille lapsille kauniita pöytätapoja kun samaan aikaan lappalainen äijini kilpaili lastensa kanssa siitä, kuka ryystää pisimpään teevadilta kahvia. Jo silloin oivalsin, että erilaisuus kiehtoo ja siitä olenkin kehittänyt Hullu Poron liikeidean. Toisen mielestä väärä voi olla toisen mielestä hauska tai jopa oikea.

Tänään omassa bisneksessäni haluan kyseenalaistaa kaiken ja aina. Voiko tehdä noin, vai tehdäänkö niin kuin on aina ennen tehty.  Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Matkailussa, jossa koko maailma on isona pelikenttänä, on vain keksittävä ideat ja pystyttävä poimimaan ne, joiden kanssa voi ja on järkevää tehdä bisnestä. 
Silloin, kun koko Suomen yritysmaailma halusi ulkoistaa toimintansa, halusimme tehdä kaiken toisin. Urakoimme rakennuksemme itse, teimme pienen pesulan, leipomon  ja mainostoimiston omiin tarpeisiimme. Hoidamme kirjanpidon ja palkanlaskennan itse. Näin olemme tehneet tulosta ja kasvattaneet liikevaihtoa.


Hullu Poron uutuuksia tälle keväälle olivat mm. Hullu Poro News, Radio Hullu Poro ja hulluporolaisia kouluttava Poro-Opisto

Levillä myymme alppikisoja ilman alppeja, viileitä kesäöitä Arabeille ja yötä päivänä Jenkeille. Voimme tehdä intialaiselle tuotteen hiljaisuudesta ja britille olemme onnistuneet myymään pimeintä, kylmintä kaamostamme  taianomaisena Winter Worderlandina. Japanilaiselle revontulen näkeminen on rakkauden täyttymys.  Venäläiset löytävät Napapiirin pohjoispuolelta pohjoisen glamourin. Asiakkaat ajattelevat että olemme maantieteellisesti kaukana, mutta ajallisesti olemmekin lähellä, vain 15 minuutin matkan päässä kansainvälisestä, Kittilän lentokentästä.

Edelläkävijä haistaa uudet tuulet ja vaihtaa suuntaa

Tänään luomme ihan uusia matkailun innovaatioita seuraavalle 5-10- vuotisjaksolle Tekesin valmistelurahoituksella. Ken elää, se näkee mitä tuleman pitää.

Edelläkävijä on se, joka ensimmäisenä haistaa uudet tuulet ja vaihtaa suuntaa. Matkija on vain hiukan myöhästynyt edelläkävijä.

Kirjoittaja on Päivikki Palosaari
Hullu Poro Oy ja Raatihuoneravintolat Oy
toimitusjohtaja, omistaja, yrittäjäneuvos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti